Tuomariesittelyt

Tiia Hämäläinen (ylituomari), SM-finaali

Olen Tiia Hämäläinen, rally-tokon ylituomari ja harrastaja Tuusulasta. Toimin SM-kilpailun ylituomarina ja arvostelen finaaliradan suoritukset.

Rally-tokon olen aloittanut lajin epävirallisena aikana ja toiminut jo silloin tuomarina. Rally-tokon ylituomariksi olen valmistunut vuonna 2014 ensimmäisten ylituomareiden joukossa. Tuomaroin toista kymmentä rally-tokokilpailua vuodessa. Lisäksi koulutan toimihenkilöitä rally-tokoon. Olen mm. uusien ylituomareiden kouluttaja.

Kotona rally-tokoharrastuskavereinani ovat Ida cavalier kingcharlesinspanieli 9 v. ja kohta 4-vuotias stabijhoun Neve. Harrastusvalikoimiimme kuuluu tällä hetkellä pelkästään rally-toko. Toisinaan harrastamme nose workiä. Ida on rally-tokon valio ja voittanut SM kilpailun kahdesti peräkkäin vuosina 2014 ja 2015. Neven kanssa on kilpailtu maltillisemmin. Kilpailemme tällä hetkellä AVO-luokassa.

Ratasuunnittelussa painotan monipuolisuutta radoilla ja eri tyyppisiä tehtäviä. Haluan nähdä suorituksessa koirakon teknisen osaamisen sekä yhteistyön tason, jotta koirakon osaaminen tulee kokonaisuudessaan esiin. Erityisesti mieltäni ilahduttaa nähdä kaunista ja taitavaa koiran ohjaamista sekä koiria, jotka nauttivat yhteistyöstä ohjaajiensa kanssa.

On suuri ilo ja kunnia päästä arvostelemaan ja ihailemaan aitiopaikalta Suomen parhaiden rally-tokoilijoiden finaalisuorituksia. Toivon kaikille tasapuolisesti paljon menestystä ja onnea kilpailuun!

Anna Klingenberg, MES

SONY DSC

Anna Klingenberg är mitt namn och har i år fått äran att bedöma MES kvalet/lagtävlingen i Finska mästerskapen.

Min rallylydnads karriär började under tiden då grenen var inofficiell. Fungerade även som domare under den tiden och i samband med att grenen blev officiell så utbildade jag mig bland de första till överdomare.

Hemma har jag 2 st Bordercollien(10 och 7år) som jag även tränar/tävlar rallylydnad med. I rallylydnad tävlar vi i MES och AVO. Vi pysslar även med andra grenar såsom lydnad, Nosework och på skoj vallning och spår.

Rallylydnad tycker jag är en gren som är mångsidig och ger utmaningar åt både förare och hund.  När jag planerar banor försöker jag göra banor som är lätta men även innehåller en hel del utmaningar.  Det jag vill se på banan är ett gott samarbete och att prestationen har flyt samt att ekipaget njuter av sin prestation oberoende av resultatet.

Önskar alla lycka till på FM.

Anna Pekkala, VOI

Olen Anna Pekkala, rally-tokon ylituomari Helsingistä. Olen saanut kunnian arvostella tämän vuoden suomenmestaruuskilpailuissa joukkuekilpailun voittajaluokan. 

Aloitin rally-tokon harrastamisen 2008 kahdella beaglellä Dorolla ja Rockylla. Myöhemmin harrastuskaverina on ollut myös cockerspanieli Odile.Tuomaroinnit aloitin jo epävirallisena aikana ja jatkoin niitä SKL:n ensimmäiseltä tuomarikurssilta 2014.

Pidän itse lajissa niin harrastajana kuin tuomarinakin runsaasta tehtävämäärästä, ratojen erilaisuudesta sekä lajin sopivuudesta monenlaisille ja ikäsille koirille sekä ohjaajille.  Ratasuunnittelussani tavoitteena on monipuolisuus ja vaihtelevuus. Omia tuomarointitaitojani pyrin ylläpitämäään tuomaroimalla joka kuukausi sekä tekemällä itse paljon muiden tuomareiden ja harrastajien suunnittelemia ratoja.

Upeassa ratasuorituksessa koira osaa riittävän hyvin liikesuoritukset ja ohjaajan vihjeet niille. Ohjaajan liikkuminen on sujuvaa, vaivatonta ja oikea-aikaista. Koirakko työskentelee omassa kuplassaan ympäristöstä välittämättä ja ilo yhteistyöstä on molemminpuolista. 

SM-kisassa toivoisin jokaisen voivan nauttia edessään olevasta haasteesta, joukkuekisan upeasta yhteishengestä ja jännittävästä tulostilanteen seuraamisesta sekä olevan ylpeä omasta kisakaveristaan ja siitä matkasta, jonka on tehnyt päästäkseen osallistumaan tämän vuoden mestaruuskisoihin.

Pia Heikkinen, AVO

Olen Pia Heikkinen ja harrastanut rally-tokoa vuodesta 2009. Helposti aloitettavana ja haasteitakin eteentuovana laji vei mukanaan ja aloitin tuomaroinnit jo lajin epävirallisena aikana. Omien koirieni corgin, setterin ja vesikoiran kanssa olen tätäkin lajia testannut. Itse pidän lähes kaikesta, mitä koirien kanssa voi tehdä, eniten kuitenkin olemme harrastaneet rally-tokoa, tokoa ja agilitya.

Rally-tokoratojen suunnittelussa pyrin tekemään ratoja, joissa olisi monipuolisesti tehtäviä. Yritän ottaa huomioon kisapaikkojen erilaisuudet ja käyttää hyödyksi mahdollisuudet.  Paperilla katsottuna radat saattavat kisapaikalle rakennettua osoittautuakin hyvin erilaisiksi ja joskus on paikan päällä suunnitelmia päivitettävä.

Kisassa minut saa hyvälle tuulelle parit, joissa ohjaaja ja koira radan edetessä löytävät yhteisen sävelen mahdollisesta alun jännittämisestä huolimatta ja maaliin tullessa onnistumisen ilo on havaittavissa molemmissa.

Mukavaa kisapäivää kaikille SM-kisoihin osallistuville, ilmassa saattaa olla taas pientä jännitystä ja jokaiselle on tarjolla onnistumisen mahdollisuuksia!

Jaana Karppinen, ALO

Olen Jaana Karppinen, olen ensimmäistä kertaa mukana SM-kisoissa tuomarin roolissa, kiitos kunniasta!

Rally-tokoa aloin harrastamaan tanskandoggieni kanssa vuonna 2011. Laji ja koiraharrastus vei mennessään ja ammatiltani olenkin nykyään eläintenkouluttaja, rally-tokon ylituomariksi valmistuin vuonna 2016.

Harrastuskavereina minulta löytyy tällä hetkellä 3-vuotias cane corso Bruno sekä 1-vuotias amstaffi Frans. Harrastamme myös tokoa ja nose workkia.

Rally-tokoratojen suunnittelussa minulla on monesti jokin teema minkä ympärillä pyörin, esimerkiksi eteentulotehtävien erottelu. Pyrin tekemään sujuvia, hauskoja, mutta myös haastavia ratoja.

Kisaradalla arvostan hyvin koulutettuja perustaitoja, kaunista seuraamista sekä sujuvaa yhdessä tekemistä. Erityisesti arvostan koiran reilua kohtelua ja ohjaajan positiivisuutta.

Toivotan kaikille oikein onnistunutta kisapäivää!